Tervetuloa Viivin ja Sagan sivuille

2009

6.8. Jos välillä tännekin jotain.. Tällä hetkellä treenirintamalla hiljaista, ohjaajan keskittyessä töiden tekoon ja marjojen poimintaan... Koirista sekin on ihan hauskaa, juoksennella pitkin puskia. Saga tosin keksi eilen, mitä varten siellä vattupuskassa ollaan ja sitten kerättiinkin kilpaa. Tosin oli siitä hyötyäkin, löytyi ihan uusia puskia, koiran nenä sen verta tarkempi ku oma silmä...

Viivin kanssa lähdetään tavoittelemaan sitä meidän PK-puolen tavoitetta eli JK2:sta. Kolmella kokeella tuli siis toi JK1, saas nähdä, monta menee seuraavaan urakkaan... Ikää tosin alkaa koiralla jo olla, joten ei montaa vuotta voi enää hiulata :P Eläkeläislajiksi tulee sitten varmaan toi TOKO, sitä ei nyt viitsi sotkea kuvioihin mukaan tässä vaiheessa, ku tottis alkanut joten kuten sujua.

Sagalla ois syksyllä tiedossa luonnetesti ja BH-koe. Ja tietenkin peräkkäisinä viikonloppuina =D Mutta ne on sit vasta lokakuussa, pitää vielä hiukan treenailla BH:ta varten. Tai no oikeastaan tosi paljon...

24.5. Ja taas käyty kokeessa toteamassa, ettei tulosta tuu.. Olin kokeen jälkeen hetken valmis luovuttamaan kokonaan, mut nyt on taas päätös tehty, että kyllä tää vuos koetetaan sitä JK1:stä metsästää! Hiukan on kyl vähän kokeita, mut katellaa, jos johku pääsis.. Este- ja noutotreeniä kyllä ekana. Mut blogissa tosta lisää.

Sagankin kanssa on päästy taas treenaa, keskitytään tottikseen tavoitteena suorittaa bh-koe syksyllä ja sit pellolla tehdään jälkeä, ens vuonna erikoisjälelle? Jos nyt osaan totakaan mitenkään kouluttaa..

8.5. Eilen käytiin Viivin kanssa peto kokeessa Kouvolassa. Enpäs tullu ees aattelleeks, että siellä voi olla nurmikenttä... Ja nurmellahan on ajettu vain jälkeä :D Koira oli ihan pihalla koko suorituksen ja läpi pääsy jäi kiinni kahdesta pisteestä... Seuraavaksi sitten nurmikkotreeniä :D

Saga kävi tänään toista kertaa fysioterapeutilla. Hermojuuritulehduksen aiheuttama kipu on jumittanut koko takapään ja ekalla kerralla oli todella kipee hierottaessa, mutta on selkeästi vastannut hyvin hoitoon. Edelleen löytyi kipeitäkin paikkoja, mutta oli kuitenkin paljon paremmassa kunnossa jo. Nyt vaan pitäisi saada toi laukkaava koira välillä ravaamaankin kovaa.. Eli ei kai se auta, ku ostaa itellee juoksukengät :O

21.4. Ja välillä sitten ei niin kivoja kuulumisia. Saga on hiukan takapäätään oireillut, ei istu mielellään, hyppää autoon huonosti ja lisäksi on ollut äksy Viiviä kohtaan. Kuvattiin tänään sitten koko koira, mutta mitään ei löytynyt. Sehän kaatui jokin aika sitten jäätiköllä lähes selälleen ja el tulikin siihen tulokseen, että hermot on saaneet kolauksen ja diaknoosina hermojuuritulehdus, hoitona lepoa ja kipulääkettä.


23.3. Tuleekin näemmä tän vuoden ekat kuulumiset.. Talvi on mennyt lähinnä koirien suhteen tottista treenatessa, omistaja on keskittynyt opiskeluun ja sairastamiseen... Eli ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Alun perin oli suunnitelmissa mennä Sagan kanssa keväällä BH-kokeeseenkin, mut ei se vielä siinä kunnossa ole alkuunkaan, joten pitää sit katella syksyllä uusiks. Viiville ois suunnitelmissa toukokuussa rauniokoe ja jälkikoe, jotka ovat tietysti samana viikonloppuna..

Ja kiihdyttelyihinkin käytiin vähän reenailees, kuvia alla:




Kuvat Sanna J.






Kuva Sanna J.

2008

2.9. Jos pitkästä aikaa jotain kuulumisiakin :) Heinä- ja elokuu on treenattu tiukasti jälkeä, sekä pellolla että metsässä. Tottis ja rauniot ovat kyllä jääneet hieman vähemmälle.. Mut niitä pystyy sitten tekemään myös talvella. Viivin kanssa ois tarkoitus käydä vielä yksi pk-koe, tuli vaan taas toi nenäpunkki hieman sotkemaan kuvioita. Oon miettinyt, miten se aina tulee takas ja taidankin tietää syyn. Tässä lähellä asustaa vanha pehkoherra, joka on ainoa koira, jonka kanssa viivi saa lenkillä haistella.. Oon kyllä niille sanonut tuosta nenäpunkista, mutta totesivat vaan, ettei heillä oo mitään oireita ollut. No, meillähän ei kanssa oo Sagalla kertaakaan oireita tullut. Ja tuskin se immuuni on? Tai mistäs sitä tietää.. Mut kokeet on hieman vaakalaudalla nyt ton takia, täs ois viikko aikaa katsella, alkaako hajuaisti tulla takas..

30.6. Eilen startattiin sitten se PK-urakin Viivin kanssa. Maastoilla aloitettiin, esineruudusta tuli täydet 30 pistettä, jäljeltä 165, takajälki verotti sen viisi pistettä. Sitten oli tottiksen vuoro. Siinäpä Viivi päättikin, että kapula oli joko a) väärän mallinen b) liian kuolassa, eikä suostunut sitä tuomaan kertaakaan.. Ja tuollahan ei noudot juuri  mitään maksa! Loppupisteet tottiksesta olikin sit 55 eli koulari jäi haaveeksi..

Edellisenä päivänä oltiin käyty molempien koirien kanssa Järvenpäässä näytelmissä, ilman sen suurempaa menestystä :D Täti antoi molemmille H:n ja sitähän me Sagan kanssa oltiinkin hakemassa, joten nyt on näytelmät sit mein osalta näytelty :D

16.6. Viivi kävi lauantaina raunikokeissa, ylhäällä oleva kuva ketteryyden huonon alustan pysähdyksestä. Tottis meni läpi arvosanalla Hyvä, Ketteryys myös Hyvä ja Raunio A Erinomainen. Mistähän johtuu, että meillä aina ensimmäinen koe uutta lajia menee penkin alle ja seuraavalla kerralla sitten hyvin? Toivotaan, että saadaan toi suunta muuttumaan seuraavaks, ku startataan mein PK-ura...


25.5. Viivin kanssa käytiin tänään TOKOilemassa ja tulihan se ykköstulos vihdoinkin AVOsta! Hieman hyytyi koira loppua kohden, mut muuten meni ihan hyvin. Hypyn jälkeen tarttes kaksi istu käskyä ja luoksetulonpysäytys meni toooosi pitkäksi kahdellakin käskyllä.. Vauhtia oli nimittäin sen verran, ettei mitään mahiksii pysähtyy. Mut pitäähän se juosta lujaa, ku mamma huutaa :DD Illalla käytiin vielä raunioilla etsimässä ukkoja ja treenaamassa ketteryyttä molempien kanssa.


13.5. Löysin ton Viivin kilpparitestilapunkin.. Eli Viiviltä otettiin steriloinnin yhteydessä verikokeita ihan varmuuden ja mielenkiinnon vuoksi ja kaikki oli ok, T4- ja TSH-arvot normaalit.

4.5. Saga käväisi ensimmäisessä näyttelyssä harjoittelemassa. H tuli, kuten odottaa saattoikin, kun vielä sitten toinen H saadaan vähän vanhempana..

Likkojen kanssa käytiin kiihdyttelemässäkin viime sunnuntaina, Viivi pinkoi ihan tosissaan ja juoksi hyvän ajan; Saga taasen ehti matkalla mm. poseerata valokuvaajalle...


Kuva Rebekka R.


Kuva Rebekka R.

16.4. Nyt on sittten Sagakin ilmoitettu näytelmiin, pitäs kai joku päivä sitäkin treenata? Sitä ennen on vielä speedrace kisat, joihin molemmat likat lähtevät joukkueisiin juoksemaan. Viivi tykittää Nopsat joukkueessa ja Saga Kaakon kauhuissa.

Sagakin alkaa jo seurata joten kuten, lisäksi erottaa kentällä hyvin käskyt toisistaan. Kotona on nyt harjoiteltu luoksetulon paikkaa, seuraavaksi siirretään se sitten kentälle. Onneks toi piha on jo sula, pääsee siihenkin välillä treenaamaan.

21.3. Kuukausi on kulunut lähinnä treenaten ja omistaja on paininut opintojen parissa.. Viivi on ilmoitettu toukokuun lopun TOKO-kokeeseen ja treeneissä on mennyt vähän liiankin hyvin... Avoimestahan meillä on kolmos ja kakkos tulokset, joten sitä ykköstä nyt sit lähdetään metsästämään.

Sagalle taas on suunnitteilla näytelmä toukokuun alkuun, vielä en tosin ole ilmoittanut sitä.. Seuraaminen on alkanut joten kuten sujua, tajuaa jo homman nimen, paikka ei ole ihan vielä hyvä, on väljää ja edistää herkästi. Mut kontakti on mukana koko ajan, mikä on hyvä.

22.2. Saga täyttää tänään 1-vuotta, Onnittelut myös sisaruksille!



15.2. Välillä taas vähän kuulumisia.. Tännekin on talvi tullut, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Sagan kanssa on aloiteltu ilmaisutreenit, se vaan ei pysty käsittämään, että nakin tai lelun eteen pitäs haukkua.. Oon nyt sit yrittänyt liittää käskysanaa, kun muulloin haukkuu, jos sais sillä joku päivä sitten ihan varta vasten haukkumaankin. Seuraamista on kanssa treenattu, sekä kentällä että kotona ja vähitellen sillä alkaa olla joku käsitys asiasta.

Viivin kanssa on nyt tehty nakkitottista, ei vaan pure patukkaan. Yritän saada parin viikon päähän eläinlääkäri ajan, tarkistetaan suu, ettei ole mitään fyysistä. Kun lähtee kyllä patukkaa saalistamaan ja ottaa suuhunkin, mutta ei pure kiinni, vaan lopettaa homman siihen. Ja Viiviä kuitenkin pystyi vielä viime kesänä pyörittämään ilmassa patukan kanssa... Liikkeet sillä on kuitenkin hyvin hanskassa, ei sekoita istumista ja maahanmenoa ja seuraaminen on ihan ok. Mietin vähän, jos menis toukokuussa TOKOilemaan eli pitänee alkaa treenaamaan seisomista ja kaukoja. Nii ja se luoksetulon pysäytys... Eli jos vähän alkas laitella tälle vuodelle tavoitteitakin, ku viime vuosi meni hengaillessa... ;)

5.2. Sagallakin on treenitauko ohi ja tottiksen tekeminen ja varsinkin patukan saalistus on taas hauskaa hommaa. Pikkuhiljaa ollaan alettu seuraamista opetella, kotona namilla ja kentällä patukalla. Kotona alkaa vähitellen sujua jo ihan ok, patukan kanssa tahtoo vielä into mennä tottelemisen ohi ja oikea paikka ei oikein muistu mieleen.. Mutta otetaankin ihan pari askelta kerralla tai sit vaan peffan siirtelyä.

Viivi kävi laskiaistapahtumassa lapsia vetämässä, tai siis lasta, ei ollut kuin yksi uskaltautunut paikalle hurjaan tuiskuun ja tuuleen. Nenäpunkkikin hoidettiin jo toiseen kertaan ja nyt taas sujuu ukkojen etsiminen raunioilla ilman tarkennus ongelmia. Tottis tökkii hieman edelleen... Mut jos se siitä, joskus.

4.1. Uusi vuosi meni koirien osalta hyvin, Sagakaan ei jaksanut olla raketeista kiinnostunut. Muutamat treenitkin on jo tänä vuonna tehty ja nyt ajattelin vähän aikaa keskittyä Viiviin ja antaa Sagan pitää taukoa. Se on kuitenkin käynyt esim. tottiskentällä vähintään kaksi kertaa viikossa yli puoli vuotta.. eli tauko taitanee olla paikallaan, viime treeneissä ensimmäisen kerran oli kiinnostunut jostain muustakin, kuin ohjaajasta ja lelusta. Viivi toipui kyllä todella hyvin ja nopeasti leikkauksesta, haava oli täysin ummessa, kun 11 päivää leikkauksen jälkeen poistin tikit.